Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita
Ukrainasta
Etusivulle
Steven Spielberg tekee dokumentin unohdetusta joukkomurhasta(04.05.2006) Amerikkalaisohjaaja Steven Spielberg aikoo tehdä dokumenttielokuvan Ukrainan juutalaisten kokemuksista toisessa maailmansodassa. Yli tunnin mittainen elokuva koostuu holokaustin uhrien ja silminnäkijöiden haastatteluista ja nykykuvista paikoista, joilla juutalaiset asuivat ja missä saksalaiset toteuttivat murhasuunnitelmansa. Elokuvasta kahdeksas osa Spielbergin perustaman Shoah-keskuksen sarjaa, jossa käsitellään holokaustia eri Euroopan maissa. Elokuvan ohjaa tunnettu ukrainalainen dokumenttiohjaaja Serhi Bukovskyi. Spielberg on aiemmin ohjannut kaksi holokaustiin liittyvää elokuvaa. Oscar-palkittu Schindlerin lista kertoo itävaltalaisesta liikemiehestä, joka pelasti juutalaisia Krakovasta ja Auschwitzistä. Pianisti-elokuva taas perustuu varsovanjuutalaisen pianistin Wladyslaw Szpilmanin selviytymistarinaan Varsovan ghetossa. Babi Jar pääosassa Elokuvan polttopisteeseen nousee Babi Jar, Kiovan esikaupungissa oleva metsä, jossa saksalaiset muutaman päivän aikana syyskuussa 1941 surmasivat noin 33 000 juutalaista. Ensi vuonna vietetään tapahtuman 65-vuotismuistoa. Babi Jarin tapahtumien muisto oli Neuvostoliitossa pitkään kielletty aihe. Vasta 1960-luvulla Jevgeni Jevtushenkon runo nosti aiheen julkisuuteen, ja paikalle pystytettiin muistomerkki. Siinä ei kuitenkaan mainittu juutalaisia, vaan puhuttiin "murhatuista Kiovan asukkaista ja sotavangeista". Testi korjattiin vasta 1991 juutalaisjärjestöjen vaatimuksesta. Neuvostojohto vastusti alueen tutkimuksia, koska niiden pelättiin tuovan esiin Stalinin salaisen poliisin samalla paikalla 1930-luvulla tekemät teloitukset. Nykyään paikalla sijaitsee katu ja metroasema. Paikalle on tarkoitus rakentaa kulttuurikeskus, johon sijoittuu myös juutalainen museo ja synagoga. (©LogosMedia) |
Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita
Ukrainasta
Etusivulle