Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita
Yhdysvalloista
Etusivulle
Uskonnonvapausraportti: Vietnam ei enää synkimmässä kärjessäYhdysvaltain ulkoministeriön vuotuisen uskonnonvapausraportin synkin kärki on paljolti sama kuin edellisvuosinakin. Maat, joissa uskonnonvapautta rajuimmin loukataan, ovat Burma, Eritrea, Iran, Kiina, Pohjois-Korea, Saudi-Arabia, Sudan ja Uzbekistan. Näissä maissa joko uskontoa yleensä tai jotakin tiettyä uskontoa tunnustavia ihmisiä vainotaan tai heidän uskonnonharjoitustaan rajoitetaan vakavasti. Esimerkiksi Eritreassa uskonnonvapauden arvioidaan edelleen heikentyneen vuoden aikana. Uzbekistan on listalla uusi tulokas. Sen sijaan Vietnamissa, jonka uskonnonvapaustilannetta on viime vuosina pidetty erittäin huonona, on uskonnollinen tilanne parantunut huomattavasti. Varsinkin protestanttien on entistä helpompi saada toimintansa rekisteröidyksi Uskonnonvapaus entistä enemmän esillä Raportissa kiinnitetään huomiota myös siihen, että uskonnonvapauteen liittyvät kysymykset ovat entistä useammin esillä julkisuudessa. Tanskalaisen Jyllands-Postenin julkaisemasta Muhammed-pilakuvasta syntynyt kohu sen sijaan todetaan takaiskuksi uskonnonvapauden kannalta. Kohuun sisältyi myös ratkaiseva näkökulmien ristiriita: eurooppalaismediassa pilakuvien julkaisemista arvioitiin sananvapauden näkökulmasta, mutta muslimimaissa piirrokset nähtiin osoitukseksi suvaitsemattomuudesta ja halveksunnasta islaminuskoa kohtaan. Venäjän kohdalla raportissa mainitaan Jehovan todistajien vaikeudet toimintansa rekisteröinnissä sekä kirkkojen ulkomaisten työntekijöiden viisumivaikeudet. (©LogosMedia) |
Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita
Yhdysvalloista
Etusivulle