Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita
Saksasta
Etusivulle
”Islamin kohtaaminen auttaa kristittyjä syventämään uskoaan”(14.12.2006) Islamin kohtaaminen on kristityille haaste, josta parhaimmillaan kristityt ammentavat uusia näköaloja myös omaan hengellisyyteensä. Näin todettiin Saksan Breklumissa joulukuun alussa pidetyssä seminaarissa, jossa etsittiin uusia näkökulmia luterilaisten dialogiin muslien kanssa. Seminaarin järjestivät Luterilainen maailmanliitto (LML) yhdessä saksalaisten luterilaisten tahojen kanssa. Muslimeilla on tavallisesti luterilaisia paljon selkeämpi käsitys siitä, mihin he uskovat ja keitä he ovat, seminaarissa todettiin. Siksi kohtaaminen muslimien kanssa saa myös monet kristityt pohtimaan omaa uskoaan ja identiteettiään. Suomesta kokoukseen osallistui TT Risto Jukko Lähetysseurasta. Hänen mukaansa avain luterilaisten ja muslimien dialogiin piilee ajatuksessa ”moninaisuudesta ykseydessä”. ”Ajatus kolmiyhteisestä Jumalasta tarkoittaa, että suhteemme islamiin tulee perustua läpinäkyvyyden, kumppanuuden ja tasaveroisuuden periaatteisiin,” hän sanoi. Kristittyjen ja muslimien suhteet valokeilassa Myös paavi Benedictus XVI:n taannoinen Turkin-matka nosti kristikunnan ja islamin suhteet päivänvaloon. Matkan onnistumista heijastelee Istanbulin päämuftin lausunto, jonka mukaan paavi kykeni hälventämään epäilykset, joita hänen syksyinen islam-lausuntonsa oli aiheuttanut. Islamin kuvaa kristittyjen keskuudessa ja länsimaissa haluavat edistää myös Kaakkois-Aasian maltilliset muslimit. He kokoontuivat joulukuun alussa Filippiineille pohtimaan islamin suuntaa nykymaailmassa. Kokoontumisessa perustettiin uusi kansainvälinen muslimijärjestö, joka ryhtyy propagoimaan ”maltillista islamia”. Sen toiminta perustuu kärsivällisyyden, suvaitsevaisuuden ja erilaisuuden kunnioittamisen edistämiseen muslimien keskuudessa. (©LogosMedia) |
Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita
Saksasta
Etusivulle