Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita Aasiasta
Etusivulle

Toiveet demokratiasta kasvattavat kristillisyyden suosiota Kiinassa

(21.12.2006) Nopea talouskasvu lisää Kiinassa paineita kansalaisten sananvapauden laajentamiseksi. Demokratiatoiveet nostavat myös kristillisyyden suosiota, sillä varsinkin Kiinan kaupunkilaiset pitävät kristillisyyttä "demokratian uskontona".

Kristittyjen määrä kasvaa nopeasti erityisesti kaupungin yrittäjäväestön parissa. Vaurastuvat kaupunkilaiset mieltävät demokratian, kristillisyyden ja talouskasvun vauraan tulevaisuuden tukipilareiksi. Yhä useampi kristitty kiinalaisyrittäjä myös uskoo, että Yhdysvaltain talousihme toteutui paitsi demokratian avulla myös Raamatun ohjeita seuraamalla.

Kristillisyyden suosio huolestuttaa Kiinan kommunistista puoluetta, joka on ankarasti kieltänyt jäseniään osallistumasta uskonnollisiin tilaisuuksiin. Toistaiseksi heikosti noudatettu kielto tuli voimaan sen jälkeen, kun paljastui, että tuhansia puoluevirkailijoita oli vuosien ajan osallistunut uskonnollisiin seremonioihin kirkoissa tai buddhalaisissa temppeleissä.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana kristittyjen määrä on kasvanut Kiinassa nopeasti. Virallisten tilastojen mukaan maassa on 25 miljoonaa kristittyä. Epäviralliset luvut puhuvat jopa neljä kertaa suuremmasta määrästä.

Hallitus pelkää "Kiinan Mandelaa"

Kiinan viranomaiset suhtautuvat kielteisesti lännen kirkkojen vaikutuspiirissä toimivien yhteisöjen toimintaan. Yhdysvalloissa toimivan protestanttisen ChinaAid Association -järjestön mukaan vuoden aikana on vangittu yli 2 000 protestanttisten kirkkojen aktiivijäsentä. Protestantit ovat Kiinan nopeimmin kasvava kristillinen ryhmä.

ChinaAid Associationin mukaan Kiinan hallitus eliminoi protestanttisten kirkkojen karismaattisia johtohahmoja, koska se pelkää, että kirkoista voi nousta Kiinan politiikkaan Nelson Mandelan kaltainen vapauden puolustaja.

Kristinusko levisi Kiinaan jo 600-luvulla. Katolisen kirkon lähetystyö alkoi Kiinassa 1300-luvulla ja protestanttinen 1800-luvulla. Vuonna 1952 kommunistinen Kiina sulki kaikki kirkot ja karkotti maasta kaikki lähetystyöntekijät. Kirkkoja ryhdyttiin avaamaan uudelleen kulttuurivallankumouksen jälkeen vuonna 1979. (©LogosMedia)

Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita Aasiasta
Etusivulle