Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita Lähi-idästä
Etusivulle

Vuosi 2006: Länsi ja islam törmäyskurssilla

(04.01.2007) Uskontojen välisten suhteiden maailmassa vuotta 2006 leimasi kiistely symboleista.

Palestiinan ja Irakin kriisien heikentämät lännen ja islamilaisen maailman suhteet kärjistyivät keväällä 2006 kriisin partaalle kun paljastui, että tanskalaislehti oli julkaissut pilakuvia profeetta Mohammedista.

Pilakuvakohu sai valtavat mittasuhteet. Islamilaisissa maissa järjestettiin satoja mielenosoituksia Profeetan pilkkaajia vastaan, ja tanskalaiset elintarvikkeet joutuivat boikottiin Lähi-idässä. Kiistan ollessa kuumimmillaan tuomittiin myös sellaiset sarjakuvat, joissa Muhammed kauhisteli pilakuvista noussutta väkivalta-aaltoa.

Eurooppalaisten islam-asiantuntijoiden mukaan äänekkään protestoinnin syynä oli muslimien kyllästyminen syyllistämiseen. Pilakuva pommiturbaania kantavasta profeetasta oli viimeinen pisara.

Kristillisyys kuihtuu Pyhällä maalla

Pilakuvat olivat hyvässä muistissa, kun paavi Benedictus XVI erehtyi syyskuussa arvostelemaan islamin levittämistä miekan avulla. Regensburgissa Saksassa pidettyä puhetta pidettiin Benedictuksen ensimmäisenä virheenä paavinvirassa.

Paavi joutui moneen otteeseen vakuuttelemaan, että hänen lainaamansa Bysantin keisarin sanat eivät heijasta hänen omia näkemyksiään islamista. Lokakuussa 30 islamilaista johtajaa julkaisi amerikkalaisissa lehdissä kirjeen, jossa he ilmoittivat hyväksyvänsä paavin pahoittelun. Turkin-vierailulla joulukuussa paavilla oli islamista vain hyvää sanottavaa.

Lähi-idän tilanne huononi entisestään, kun vakavasti sairastunut pääministeri Ariel Sharon joutui luopumaan vallasta ja Palestiinassa hallitusvastuuseen nousi vaalit voittanut Hamas. Länsimaat aloittivat Hamaksen johtaman hallituksen boikotin.

Israelin ja Libanoniin pesiytyneen Hizbollahin sota raunioitti Etelä-Libanonin ja pakotti tuhansia asukkaita pakolaisiksi. Libanonin kristityt jäivät juutalaisvaltion ja Hizbollahin välisten taistelujen suurimmaksi näkymättömäksi uhriksi.

Sodan aiheuttama talouskriisi ja ääri-islamilaisen vaikutuksen voimistuminen nopeutti entisestään arabikristittyjen muuttoliikettä. Se uhkaa kuihduttaa Pyhän maan 2000-vuotisen kristillisen perinteen. Israelissa ja Palestiinassa asuu nyt noin 137 000 kristittyä, joista valtaosa on arabeja.

Irakista Yhdysvalloille uusi Vietnam

Arviot Irakin sodan siviiliuhreista järkyttivät Yhdysvaltain kristittyjä. Sotaa vastustanut Yhdysvaltain kirkkojen neuvosto arvosteli presidentti Bushin hallintoa uhrien todellisen määrän salaamisesta.

Lokakuussa esitetyn arvion mukaan Irakissa on kuollut jo 600 000 ihmistä. Yhdysvaltain hallitus oli väittänyt, että kuolonuhrien todellinen määrä on kymmenesosa väitetystä. Entisen ulkoministerin James Bakerin johdolla tehty Irak-raportti paljasti joulukuussa todeksi monen epäilyn: sisällissodassa olevasta Irakista on tullut Yhdysvalloille toinen Vietnam.

Katolista kirkkoa ravistelleiden pedofiliaskandaalien jälkipyykkiä pestiin oikeussaleissa eri puolilla Pohjois-Amerikkaa. Ainakin viidessä hiippakunnassa kirkkoja ja hiippakuntakeskuksia joutui vasaran alle, jotta pappien seksuaalisen hyväksikäytön uhrille saatiin maksettua oikeuden määräämät korvaukset.

Vatikaani tutki 117 piispan ja papin johdolla pappiskokelaiden moraalia Yhdysvaltojen seminaareissa. Tutkimuksen mukaan pappisseminaarien opiskelijoiden joukossa on henkilöitä, joiden kutsumuksen taso ei täytä kirkon asettamia kriteerejä. Seminaarilaisten parista löytyi myös homosuhteita.

Britannian yleisradioyhtiö BBC esitti lokakuussa dokumentin, jossa väitettiin, että paavi Benedictus XVI vielä kardinaali ollessaan lakaisi 1980- ja 1990-luvuilla maton alle pedofiilipappien tapaukset.

Darwin vai kreationismi?

Euroopassa keskusteltiin islam-suhteiden lisäksi Darwinin evoluutioteorian ja kreationismin suhteista.

Ääripäinä olivat vanhoilliset kristilliset piirit, jotka toivoivat kouluihin luomisteorian opetukseen biologian ohella ”teologista tietoa”.

Isossa-Britanniassa kreationistista luomiskertomusta opettavia kouluja tuki miljonääri Peter Vardyn hallinnoima kristillinen säätiö. Puolassa konservatiivinen opetusministeri kaipasi kouluihin ”vaihtoehtoja” luomisteorian opetuksen rinnalle. Maan katolinen kirkko sen sijaan totesi, etteivät darwinismi ja luomisoppi ole ristiriidassa keskenään.

Anglikaanisen kirkon johtaja ei hyväksynyt kreationistisen luomisteorian opetusta Ison-Britannian kouluissa. Arkkipiispa Williams totesi The Guardian -lehden haastattelussa, että "kreationismi ei edistä vaan rajoittaa luomiskertomuksen analysointia koulu-opetuksessa". Williamsin mukaan Raamatun luomiskertomus ja tieteellinen evoluutioteoria ovat lähtökohdiltaan erilaisia eivätkä siksi myöskään vertailukelpoisia.

Elokuussa Pariisissa kokoontuneet tiedemiehet vaativat hallituksia rajoittamaan kreationistisen luomisteorian leviämistä. Tiedemiesten mukaan evoluutionäkemyksen kiistävä kreationismi murentaa tieteen tekemisen perusteita.

Ei valoa idässä

Uskontorauha järkkyi myös Aasiassa. Pakistanissa osoitettiin mieltä kristittyjä vastaan, jotka niputettiin samaan yhteyteen naapurimaassa Afganistanissa taistelevien amerikkalaisten kanssa. Väkijoukot polttivat monin paikoin kristittyjen taloja ja kauppoja. Syyksi riitti huhukin Koraanin häpäisemisestä.

Maailman toiseksi väkirikkain valtio Intia halusi rajoittaa lännen lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestöjen toimintaa maassa. Rajoitusten taustalla on hindunationalistien painostus sekä voimistuva länsivastainen mieliala.

Monissa Intian osavaltioissa katsottiin, että lännen kirkkojen työ Intiassa on todellisuudessa vanhan hindukulttuurin parissa tehtävää käännytystyötä. Monet osavaltiot ovat säätäneet lakeja, jotka kieltävät hinduja kääntymästä kristityksi.

Venäjällä presidentti Putinin politiikan tavaramerkiksi tuli kiusallisten vastustajien raivaaminen ja omien suojattien nimittäminen tärkeille paikoille. Putinin pitkä käsi järjesteli myös Venäjän uskonnollisten yhteisöjen toimintaa.

Kirkot ja kansalaisjärjestöt jaetaan Venäjällä yhä selvemmin valtion kannalta lojaaleihin ja epälojaaleihin toimijoihin. Lojaaleja toimijoita ovat ne järjestöt, joiden kumppani Venäjällä on viranomaistahon kanssa yhteistyössä toimiva järjestö tai instituutio.

Suhtautuminen lännen rahoituksella toimivia kirkkoja ja järjestöjä kohtaan on muuttunut koko ajan kielteisemmäksi. Kremlin näkökulmasta lännen tuki esimerkiksi Valko-Venäjän, Ukrainan tai Georgian "demokratioille" on laajentumisyritys Venäjän lähialueille.

Eurooppalaisten kristillinen identiteetti muuttuu

Belgialaisen tutkimuksen mukaan kristillinen identiteetti korostaa entistä enemmän yksilöllisyyttä. Eurooppalaiset käyvät jumalanpalveluksessa pikemminkin omakohtaisen kokemuksen kuin yhteisöön kuulumisen vuoksi.

Tutkimuksen mukaan yksilöllinen uskonnollisuus merkitsee tulevaisuudessa kirkkojen vaikutusvallan laskemista ja niin sanottujen vapaiden uskonnollisten ryhmien suosion kasvua.

Erilaiset käsitykset yhteiskunta- ja perhearvoista uhkaavat luoda uuden juovan Euroopan kirkkojen välille. Moraalikäsitykset Neuvostoliiton etupiiriin kuuluneitten maitten kirkoissa ovat huomattavasti tiukemmat kuin lännessä. Abortit, eutanasia tai homoliitot tuomitaan edelleen huomattavasti jyrkemmin Itä-Euroopan kirkoissa kuin Länsi-Euroopassa. (©LogosMedia)

Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita Lähi-idästä
Etusivulle