Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita Puolasta
Etusivulle

Puolan kirkko ajautui kriisiin

(18.01.2007) Varsovan vastavalitun arkkipiispan ero on sysännyt Puolan katolisen kirkon sen lähihistorian vakavimpaan kriisiin. Arkkipiispa Stanislaw Wielgus kertoi dramaattisesti virkaanasettajaispalveluksessaan loppiaisena, että hän on jättänyt paaville eronpyynnön virastaan.

Wielgus joutui eroamaan kun kävi ilmi, että hän oli pitkään tehnyt yhteistyötä kommunistisen turvallisuuspalvelu SB:n kanssa. Joulun alla julkisuuteen vuotaneet urkkijaepäilyt vahvistuivat, kun Wielgusin ns. salkku avattiin SB:n arkistossa ja todettiin dokumenttien vahvistavan syytökset.

Samalla viikolla myös Krakovan pääkirkon, Wawelin katedraalin kirkkoherra Janusz Bielanski erosi urkkijamenneisyytensä vuoksi.

Kommunismin aaveet kiusaavat kirkkoja

Puolassa paljastukset ovat vakava isku katolisen kirkon auktoriteetille. Kirkko oli kommunismin aikaan opposition suojelija ja korosti ihmisarvon, vapauden ja totuuden arvoja. Toinen toistaan seuraavat skandaalit todistavat nyt, että myös kirkko joutui tekemään kompromisseja kommunistivallan suhteen.

Muissakin entisissä kommunistimaissa on julkisuuteen tullut epämieluisia totuuksia kirkkojen johtajista.

Slovakiassa on paljastunut, että Tsekkoslovakian aikaan kommunisteille raportoivat muun muassa johtava luterilainen piispa sekä ortodoksinen ja katolinen arkkipiispa.

Romaniassa urkkijamenneisyys on tahrannut ortodoksipatriarkka Teoktistin mainetta. Bulgarian ortodoksinen kirkko ajautui vaikeaan hajaannukseen kirkon ja kommunismin suhteita koskevan kiistan takia.

Sen sijaan Venäjällä KGB-yhteydet eivät näytä horjuttavan ortodoksisen valtakirkon piispojen ja pappien asemaa. Neuvostoliiton aikaan kirkkojen tiedetään olleen salaisen poliisin aktiivisen urkinnan kohteina, ja raportointi oli arkipäivää monien kirkonjohtajien työssä vielä suuremmassa määrin kuin vaikkapa Puolassa. (©LogosMedia)

Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita Puolasta
Etusivulle