Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita Turkista
Etusivulle

Valitseeko Turkki nationalismin, islamin vai eurooppalaisuuden?

(24.05.2007) Turkin tulevat presidentinvaalit jakavat maata. Turkin presidentillä on vähän valtaa, joten vaalien taustalla piilevät isommat linjariidat.

Islamilaiseen AKP-puolueeseen kuuluvan ulkoministerin Abdullah Gülin valintaa vastustaviin opposition mielenosoituksiin on ottanut osaa yli miljoona ihmistä. Mielenosoittajien tunnuksina ovat Turkin liput ja maan ensimmäisen presidentin Mustafa Kemal Atatürkin kuvat.

Mielenosoittajat ovat syyttäneet hallitsevaa AKP-puoluetta Atatürkin perinnöstä luopumisesta ja islamin sekoittamisesta politiikkaan.

AKP on taustaltaan islamilainen, mutta sen johtama hallitus on toteuttanut neljän vuoden aikana enemmän demokraattisia uudistuksia kuin aikaisemmat "maallikkohallitukset". Vaikka AKP on talouspolitiikassa liberaali, se korostaa myös islamilaista kulttuuria on Turkin selkärankana.

Turkin oppositio puolestaan vannoo uskonnon ja valtion eroon. Asiantuntijoiden mukaan oppositio on kuitenkin jyrkän nationalistisen ideologian läpitunkema. Opposition lanseeraamat isot mielenosoitukset onkin suunnattu enemmän AKP:tä vastaan kuin Turkin Eurooppa-integraation puolesta

AKP ja oppositio uskontopolitiikassa eri linjoilla

Islamilainen AKP on periaatteessa valmis laajentamaan uskonnonvapautta ottomaani-imperiumin perinteiden mukaisiksi. Tämä merkitsisi kristillisyyden ja juutalaisuuden hyväksymistä islamin vanhoiksi sisaruskonnoiksi.

Opposition kemalisteille ottomaani-imperiumi on edelleen rappion synonyymi. Opposition piirissä vierastetaan sekä islamia että Turkin kristittyjä vähemmistöjä.

AKP:n ja opposition lisäksi vallasta taistelee pahamaineinen Turkin armeija. Kenraalikunta pysäytti vallankaappauksilla Turkin demokratiakehityksen vuosina 1960, 1971 ja 1980. Lisäksi armeija painosti vuonna 1997 islamilaisen hallituksen eroamaan.

Turkin armeija haluaa säilyttää vaa'ankieliasemansa maan politiikassa ja syyttää opposition tavoin AKP:tä islamin hivuttamisesta valtiosaleihin.

Ainoa AKP:tä, oppositiota ja armeijaa yhdistävä asia on pelko arabimaista leviävän islamilaisen fundamentalismin nousemisesta neljänneksi osapuoleksi maan valtataisteluun. (©LogosMedia)

Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita Turkista
Etusivulle