Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita Aasiasta
Etusivulle

Kristityillä merkittävä panos Intian koulujärjestelmän ylläpidossa

(14.06.2007) Intian kristittyjen neuvoston (All India Christian Council) tuoreen raportin mukaan kristittyjen osuus Intian koulujärjestelmän ulottamisessa kaikkiin yhteiskuntaluokkiin on ollut erittäin merkityksellinen.

Kirkot ja kristillistaustaiset järjestöt tuottavat 17 prosenttia Intian koulutus- ja sosiaalisektorin palveluista. Merkittävä osa esimerkiksi Intian peruskouluista on ollut satoja vuosia kristillisten ryhmien ylläpitämiä.

Viime vuosina monet Intian osavaltiot ovat kuitenkin äärihindujen vaikutuksen voimistumisen myötä asettaneet rajoituksia uskonnollisten vähemmistöjen ylläpitämien koulujen toiminnalle.

Intian vähemmistöt järjestivät viime kuussa maan pääkaupungissa suuren mielenosoituksen, jossa vaadittiin maan hallitusta suojelemaan uskonnollisia vähemmistöjä ja satsaamaan peruskoulutuksen ulottamiseen kaikkiin yhteiskuntaluokkiin, myös kastittomille daliteille.

Parlamenttirakennuksen edustalle Delhissä päättyneeseen mielenosoitukseen otti osaa yli 5 000 kirkkojen, kansalaisjärjestöjen ja vähemmistöjen edustajaa. Yli 3 000 mielenosoittajaa pidätettiin, mutta heidät päästettiin pian vapaaksi.

Sisäministeriltä tukea kristityille

Mielenosoituksen toisena teemana oli kristittyjä kohtaan tehdyt hyökkäykset. Intian kristittyjen neuvoston mukaan tämän vuoden aikana kristittyjä kohtaan on tehty jo yli sata väkivaltaista hyökkäystä. Niiden takana on ollut pääasiassa hindujen ääriliikkeet, jotka sanovat Intian muodostuvan yhden kansan, yhden kielen ja yhden uskonnon eli Hindutvan periaatteen varaan.

Intian kristittyjen mielestä hallituksen tulisi puuttua Hindutva-propagandan levittämiseen kouluihin ulottuvalla valistuskampanjalla, joka korostaisi maan monikulttuurista historiaa.

Intian sisäministeri Shivraj V. Patil asettui pari kuukautta sitten puolustamaan kristittyjen koulujen toimintaa. Sisäministerin mukaan Intian hallitus lupaa myös taata tulevaisuudessa kristittyjen kouluille samat oikeudet kuin muiden uskonnollisten ryhmien kouluille.

Intian kirkoilla on noin 25 miljoonaa jäsentä, mikä on 2,5 prosenttia maan koko väestöstä. (LogosMedia)

Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita Aasiasta
Etusivulle