Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita Venäjältä
Etusivulle

Venäläisälymystö vaatii kirkon vaikutusvallan kaventamista

(09.08.2007) Venäjän tiedeakatemian jäsenet vaativat presidentti Vladimir Putinia rajoittamaan ortodoksisen kirkon vaikutusvaltaa. Kolmekymmentä arvovaltaisen tiedeakatemian akateemikkoa lähetti asiasta presidentille avoimen kirjeen.

Akateemikot ovat huolissaan kirkon vanhoillisista mielipiteistä, jotka se pukee yleispäteviksi arvoiksi. Allekirjoittajien mukaan ortodoksisen kirkon vaikutus esimerkiksi kouluissa ei tue oppilaiden vapaata kasvua ja kriittistä ajattelua.

Akateemikkojen ärtymyksen taustalla on esimerkiksi Venäjän ortodoksisen kirkon keväällä esittämä väite, jonka mukaan YK:n ihmisoikeuksien julistus ei sovi sellaisenaan yhteen ortodoksisen kirkon yhteisöllisyyden arvojen kanssa.

Tiedeakatemian jäsenet toivovat Moskovan patriarkaatin piispoja ja pappeja mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ”yhdenvertaisina, eikä moraalin korkeimpina auktoriteetteina”.

Uuskonservatismi tukeutuu kirkkoon

Vaikka kirkon vaikutus venäläisten elämään on tutkimusten valossa vähäinen, Kremliä myötäilevät poliitikot toistelevat kuitenkin mielellään kirkon esittämiä ajatuksia venäläisyyden puolustamisesta ”vahingolliselta läntiseltä hapatukselta”.

Moskovan pormestari Juri Luzhkov on muun muassa ilmoittanut, ettei hän tule koskaan sallimaan homojen mielenosoituksia. Moskovan yleinen syyttäjä on puolestaan nostanut syytteitä taiteilijoita vastaan, joiden töiden arvellaan loukkaavan venäläisten uskonnollisia tunteita.

Kesällä nostettiin samasta syystä syyte myös Andrei Saharovin säätiötä vastaan. Sen galleriassa on ollut esillä taidetta, jota muut moskovalaisgalleriat eivät ole uskaltaneet ripustaa seinilleen.

Sosiologien mukaan Venäjän johtoeliitin uusi eetos on yhdistelmä ”kommunistista menneisyyttä, uskonnon kaapuun puettua konservatiivista moraalia ja lännenvastaista retoriikkaa”. (©LogosMedia)

Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita Venäjältä
Etusivulle