Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita Afrikasta
Etusivulle

Etiopia juhli milleniumia kansanmurhan varjossa

(27.09.2007) Etiopialaisen kalenterin mukaiset näyttävät millenium-juhlat hautasivat juhlahumun alle hiljaisen humanitaarisen katastrofin, joka on käynnissä maan itäosassa Ogadenin maakunnassa. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Ogadenissa on käynnissä laajamittainen kansanmurha, jonka tekijänä on Etiopian armeija ja uhrina maakunnan somaliväestö.

Etiopian hallitus on karkottanut Ogadenista avustusjärjestöt ja lehtimiehet, mutta tietoja tragediasta on silti tihkunut ulkomaailmaan. Human Rights Watch -järjestö rinnastaa Ogadenin tapahtumat Darfurin kriisiin.

Human Rights Watchin mukaan armeija on polttanut kyliä ja takavarikoinut karjan, joka on paimentolaisheimojen tärkein ravinnon lähde ja omaisuus. Näin aiheutettu elintarvikepula on yltymässä nälänhädäksi. Sen seurauksena kymmeniä tuhansia ihmisiä on joutunut jättämään kotiseutunsa ja lähtenyt pakolaiseksi Somaliaan ja Keniaan.

Etiopian ja Somalian pitkä riita

Ogaden on etupäässä autiomaata, jossa asuu harvakseltaan noin neljä miljoonaa ihmistä, pieni osa Etiopian 80 miljoonasta asukkaasta. Ogaden käsittää kuitenkin lähes kolmanneksen maan pinta-alasta.

Kristittyjen hallitsema Etiopia valloitti islaminuskoisten somaleiden asuttaman Ogadenin 1800-luvun lopussa. Vuonna 1954 Somaliaa hallinneet britit antoivat alueen Etiopialle.

Sittemmin Etiopia ja Somalia ovat sotineet Ogadenista kahdesti 1960- ja 1970-luvuilla. 1980-luvulla ogadenilaiset perustivat Ogadenin vapautusrintaman, joka ryhtyi sissisotaan Etiopiaa vastaan.

Vuonna 1991 ogadenilaiset liittoutuivat eritrealaisten kapinallisten kanssa ja syöksivät vallasta marxilaisen diktaattorin Mengistu Haile Mariamin. Palkkioksi Ogadenille luvattiin autonomia, mutta lupaukset ovat unohtuneet. Alueen strateginen merkitys on noussut, kun sieltä on löydetty öljyä ja maakaasua.

Etiopian hallituksen mielestä ogadenilaispartisaanit ovat terroristeja ja sota heitä vastaan terrorismin vastaista sotaa. Siinä Etiopian armeijaa rahoittaa ja kouluttaa Yhdysvallat, jonka uskollisin liittolainen Etiopia on Afrikassa. (©LogosMedia)

Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita Afrikasta
Etusivulle