Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita Latinalaisesta Amerikasta
Etusivulle

Argentiinan kirkko tilille diktatuurin myötäilystä

(18.10.2007) Argentiinan katolista kirkkoa syytetään vuosina 1976–1983 maata hallinneen sotilasdiktatuurin myötäilystä. Viime viikolla Buenos Airesissa tuomittiin elinkautiseen vankeuteen pappi, joka oli houkutellut kymmeniä ihmisiä salaisen poliisin ansaan.

Tuomion saanut 69-vuotias pappi Christian von Wernich todettiin syyllistyneen rikoskumppanina 7 ihmisen murhaan, 42 kidnappaukseen ja 31 kidutukseen. Vuonna 2003 pidätetty Von Wernich oli Buenos Airesin salaisen poliisin päällikön rippi-isä.

Koodinimellä "korppi" toiminut von Wernich houkutteli pappina poliisin haaviin diktatuurin vastustajia, joita hän oli luvannut auttaa pois maasta. Von Wernichin poliisille kavaltamat ihmiset surmattiin tai vietiin vankileireille.

Kirkko hyväksyi kuolemanlennot

Latinalaisen Amerikan kirkoista juuri Argentiinan katolinen kirkko oli näkyvimmin tukemassa maanosaa 1970-luvuilla hallinneita sotilasdiktatuureja. Seitsemän vuotta kestäneen sotilashallinnon aikana Argentiinassa katosi yli 30 000 ihmistä.

Argentiinan kirkko tunnusti vasta vuonna 2000 tehneensä yhteistyötä diktatuurin kanssa.

Vakavin moraalinen tahra kirkon kilpeen on syntynyt ns. kuolemanlennoista. Juntan pyövelit pudottivat lentokoneista mereen kidutettuja, mutta edelleen elossa olevia toisinajattelijoita. Lennoista vastuullinen amiraali Luis Maria Mendia on kertonut keskustelleensa menetelmästä katolisen papiston kanssa, ja papit olivat todenneet teloitustavan olevan ”kristillinen”.

Argentiinan katolisen kirkon nykyinen johtaja arkkipiispa Jorge Bergoglio on pysynyt toistaiseksi yhteistoimintasyytösten ulkopuolella. Syynä pidetään sitä, että Bergoglio oli vielä keväällä 2005 yksi varteenotettava paaviehdokas. (©LogosMedia)

Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita Latinalaisesta Amerikasta
Etusivulle