Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita Lähi-idästä
Etusivulle

Baptistikristityn murha Gazassa kuohuttaa

(25.10.2007) Baptistien raamattujärjestön johtajan pari viikkoa sitten tapahtunut murha aiheuttaa tyrmistystä eri puolilla maailmaa. Palestiinalaisviranomaisten ja Jerusalemin uskontojohtajien lisäksi murhan ovat tuominneet kirkot eri puolilta maailmaa.

Baptistikirkon kirjastoa ja järjestöä (Holy Bible Society) Gazassa johtaneen kristityn Rami Khader Ayyadin ruumis löytyi 7. lokakuuta Gazan vanhan kaupungin kadulta. Ruumissa oli useita luodinreikiä ja merkkejä kidutuksesta.

Kolme vuotta sitten ortodoksisesta kirkosta baptistikirkkoon kääntynyt Rami Ayyad oli arvostettu kirjastonjohtaja yli kirkkojen rajojen. Hän oli ensimmäinen Gazan alueella surmattu arabikristitty. Ayyad haudattiin Gazassa ekumeenisin menoin, johon ottivat osaa sekä alueen arabikristityt että muslimit.

Ayyad kidnapattiin murhaa edeltävänä päivänä. Hän oli saanut pari viikkoa ennen murhaa uhkauksia "kääntyä muslimiksi tai kuolla kuin koira".

Gazan kristityt sivilisaatioiden sodan rajalla

Ayyadin murha on nostanut esiin koko ajan kutistuvan kristillisen väestön ahdingon Gazan alueella. Gazan kristityt ovat joutuneet tahtomattaan Yhdysvaltain terrorismin vastaisen taistelun ja Irakin sodan mukana kristittyjen ja muslimien kiristyvien suhteiden puristuksiin.

Ääri-islamilaiset ryhmät samaistavat apostolien aikana syntyneen Gazan kristillisen yhteisön osaksi Yhdysvaltoja ja sen läntisiä liittolaisia. Myös Rami Ayyadin johtamaa kirjastoa ja kauppaa Gazassa pidettiin ääri-islamilaisten taholta lännen propagandaa tuottavana laitoksena.

Arabikristityt ovat myös Israelin epäluulon kohteena. Israel niputtaa kaikki arabit samaan joukkoon Hamasin kanssa.

Vanhan ja Uuden testamentin tapahtumien keskiössä sijaitseva Gaza oli ajanlaskun alussa yksi Rooman valtakunnan tärkeimpiä kulttuurikaupunkeja. Nykyään Gazassa asuu enää 3 000 kristittyä. Muslimeja Gazassa on 1,5 miljoonaa.

Ayyadin hautajaisten aikana arabikristittyjen kerrotaan todenneen, että Gazan nimi voitaisiinkin muuttaa ”Hamaslandiksi”. (©LogosMedia) (©LogosMedia)

Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita Lähi-idästä
Etusivulle