Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita Hollannista
Etusivulle

Mahtuvatko homo ja Mohammed samaan kuvaan?

(03.01.2008) Haagin Gemeente-museo on poistanut näyttelystään kuvan, jossa profeetta Mohammed oli kuvattu homoseksuaalina. Iranilaissyntyisen taiteilijan Sooreh Heran teoksen oli määrä olla mukana joulukuun puolivälissä alkavassa näyttelyssä, mutta pelko muslimien reaktioista sai museojohdon päättämään sensuroinnista.

Sensuroitu kuva esitti kahta vähäpukeista, rakastavaisilta näyttävää miestä, jotka pitävät kasvojensa edessä naamioita. Toisen miehen naamio esittää profeetta Mohammedia, toinen profeetan vävypoikaa Alia.

Taiteilija Sooreh Heran mukaan teos pyrkii kiinnittämään huomiota iranilaisen yhteiskunnan kaksinaismoralismiin. Hänen mukaansa homoseksuaalisuus on islamilaisissa maissa paljon yleisempää kuin länsimaissa, mutta samaan aikaan homosuhteet tuomitaan jyrkästi. Iranissa homoja tuomitaan jopa kuolemaan.

Haagilaismuseon sensuroima kuva aiotaan panna esille toiseen museoon Goudassa.

Populistipoliitikon islam-elokuva kuohuttaa

Hollantilainen islam-keskustelu on saanut lisää polttoainetta myös populistis-oikeistolaisen Vapauspuolueen puheenjohtajan Geert Wildersin aikeista tehdä elokuva islamista. Muslimivastaisista kannanotoistaan tunnetun Wildersin mukaan elokuvassa on tarkoitus "paljastaa islamin todelliset kasvot".

Hollannin hallitus pelkää, että elokuvasta nousee samanlainen vastalausemyrsky kuin Tanskan Mohammed-pilapiirroksista.

Hollannin keskusta ja vasemmisto aikovat aloittaa kampanjan yhteiskunnan ”wilderisoitumista” vastaan. Kampanjan tarkoituksena on levittää tietoa Wildersin kaltaisten fanaatikkojen rasististen mielipiteiden vahingollisuudesta. (©LogosMedia)

Muita artikkeleita
Uutisia ja artikkeleita Hollannista
Etusivulle